Kohti uusia seikkailuja

Kohti uusia seikkailuja

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Lomailua maailmalla part 5

Heinäkuun alussa lähdettiin parhaan ystäväni kanssa Ohion osavaltioon leikkii vähä vaijereilla ;D Käytiin siis Zipline paikassa jossa siis sut laitettiin vaijerien varaan laskee/liukuu vaijeria pitkin toiselle puolelle jokee tai muuta vastaavaa! Matka sinne kesti joku 2-3 tuntia mutta sinne päin tosiaan ku mentiin ni navigaattori ei tienny tietöistä ni jouduttiin vähän kiertään ja eksyttiinki pariin otteeseen! :D

Ohio!
Lopulta me päästiin perille asti ja siellä sit paikan päällä maksettiin ja allekirjoitettiin paperit et ne ei korvaa mitään jos tarkuista tippuu alas yms. Puettiin varusteet siinä päälle ja lähdettiin ulos!

Jännitystä ilmassa! Ennen kuva!
Siinä ulkona se vetäjä/ohjaaja otti parit kuvat koko meijän 3 hengen porukasta yms ja sit kerto sääntöjä ja pelastus toimen piteitä ja sen sellasta :)


Kuvassa yläpuolella näkyy vähän niitä maisemia missä me oltiin ja sit toi puu hökkeli oli sa sitä rataa et noilla käveltiin ja neki oli aina korkeemmalla ja korkeemmalla mitä pitemmälle päästiin. Näin korkeapaikan kammoselle ei ollu mitään hääviä! Tossa alakuvassa näkyy jokseenkin toi vaijeri mitä pitkin me siiis mentiin ja yritin saada sen toisenpäänkin kuvaan mut se oli niin  kaukana tuolla sumussa että se ei siinä näy!

Päästiin ekalle puulle ja ekalle laskulle nii niiden radiosta kuulu että pitää odottaa hetki et myrsy olis tulossa. Ja tosiaan puussahan ei ole turvallista olla myrskyn aikana. Joten siinä me sit odotettiin joku 10 minuuttia ja sit ne lopulta sano vaan että lasketaan nyt tonne toiselle puulle ja katotaan mitä ne radiosta sanoo jos sanoo enää mitää.
 Joten mun kaveri lähti sit siitä ekalle laskulle ja pääs toiselle puolelle, mut me muut jäätiin sit tähän ekalle puulle koska radiosta sanottiin et 5 minuuttia niin myrsky iskee et äkkiä alas puusta. Noh onneks ku oltiin siin ekassa vielä ni siitä oli rappuset alas ni päästiin käveleen ne alas. Mut puolessa välissä rappusia alko sataan niin paljon et eteensä ei nähny ja alko tuuleenki niin että puita vaan kaatu ja me juostiin kunnon muta lätäkköisä keskellä mettää siihen toimistolle! :D 

SIellä me sit odotettiin ja odotettiin, otettiin varusteet pois et olis kivempi olla ja istua. Siinä sit se ohjaaja sano et odotellaan 20 minuuttia et jos se vaik menis ohi ja jäin. Ja sit kohta se jo tulee ja kysyy et halutaanko rahat takasin vai jäädäänkö sateeseen laskee. Noh me päätettiin odottaa ja niin päätti ne kaks muutakin sit. 
Siinä kun odoteltiin päästiin auttaa työntekijöitä pitämään vesi ulkona siitä huoneesta ku se oli semmonen tavallaan ulkohuone mutta siis oven alta tuli vedet sisälle kun terassi lainehti jo 10 sentin verran vettä! 

Se myrsky oli joo ihan sika paha! Ukkonen vaa jyrisi ja salamat välkkyy. Ulos et nähny ikkunasta ku ehkä joku puol metriä ku sato niin paljon. Okia vaan lenteli ympäri pihaa ja yks oksa lens ihan ikkunaaki vasten ja siihe se sit jäi ku  niin kauhee tuuli. No ei siinä mitää. Meniköhän 15-12min ni se myrsky oli jo ohi. :D

Me siis vihdoin päästiin laskeen niit vaijereita! Näky oli aika karu ulos ku mentiin. Puita kaatuillu ja oksia siellä ja täällä. Mutaa ja vettä oli koko piha täynnä!:D

Ensimmäinen lasku edessä!
 Jes päästiin ekalle isolle vaijerille ja mun vuoro laskee jee! Oli ihan sika kivaa! Ja pelottavaa.


Vaijereita oli siis 7 mitä laskettiin ja mitä pitemmälle päästiin sitä korkeemmalla me oltiin ja sitä pidemmät matkat oli myös vaijereilla. Vikassa laskussa meinasin pyörtyö ku oltiin pikkusen joo korkeella!!! Mutta kauniit oli maisemat!:)

Selvittiin hengissä!! Jälkeen kuva:)
Selvittiin tosiaan siis hengissä ja molemmat oltiin siis alussa ihan peloissaan et miten tää menee, mut jälkeen päin oltais voitu mennä vaikka hei uudestaan!:D

Päästiin autoon ja pois vuoristosta ni puhelinki alko taas toimimaan ja sain viestin mun hostäidiltä, kenellä siis asuin siellä, että meidän kaupunkiin on iskeny tornaado aikasemmin sinä päivänä. Heti soitin ja kysyin että missä olivat ja mitä on tapahtunu. Samainen myrsky mikä meille iski, iski myö meidän kaupunkiin ja toi tornadon heille sit tullessaan. Heti ruvettiin panikoimaan et missä se tornado nyt sit on et onko se vielä maassa vai onko se jo noussu ylös. Noh saatiin tietää että se on jo pois maasta et iha nturvallista on lähtee ajaan kotia. Saatiin myös kuulla et puolet kaupungista on ihan sekasin ja palasina tornadon jäljiltä. Siellä oli myös niin sanottu kotiaresti kaikille itäupolen asukkaille. Kello 21 jälkeen illalla ei saanut liikkua ulkona, kaiken rojun keskellä ettei kenellekkään vaan käynyt mitään ja ettei kaupoista varastettu mitään kun puolet seinistä kadonnu. 

Seuraavana päivänä kävin sit vähän kattoon sitä tuhoa mikä siellä oli ja kyllähän se hiljaseks pisti. Hyvin oli kaikki kyllä jo saanu jotain siivottua ja laitettua kuntoon muiveilla ja pressuilla yms. Kukaan ei kuollu mut pari joutu sairaalaan. :s alla on omia kuvia mitä kerkesin ottamaan : 

Paikallinen hotdog paikka mein ihan palasiks. 


Talon keskelle kaatunut puu

Talojen kattoja korjailtu jo muoveilla.



Kyseinen video on siis tehty ihan kaikkien kuvista mitä facebookista on siihen löytynyt ja kyllä siellä näkee hyvin että kaikki menny jossain kohtaa ihan palasiks :/


Alla toinen video uutisista. 

Onneks meidän talolle ei käynyt mitään ja onneks ei kenenkään mun tutunkaan talolle. Puita oli kyllä kaatunu joka puolella ni niiitä sai kyllä sit olla auttamassa raahaamassa pois. 

Sellasta tällä kertaa, nyt tuli vähän pitkä postaus mut eiköhän se oo ihan mielenkiintosta luettavaa:P

-Janika


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti